4 kautta siihen vaadittiin, ei sen enempää tai vähempää. Fiilikset on rennon oloisia, oli tämän eteen ainakin taisteltu, hakattu näppäimistöä, paiskottu hiiriä seinille, vinetty rajusti taelle. Lopultakin urakan jälkeen saavutettiin jotaki pientä muille, mutta helpotuksen tuomaa tunnetta meille. Vihdoin sinä playoff raja osasit ottaa meidät mukaan loppukahinoihin, eiköhän me näytetä että ollaan sen arvoisia.

Kertaan tässä nopeasti runkkarin (taeton) meidän osalta. Alussa 6 tappiota, eikä peli lähteny senkään paremmin alussa käyntiin. Monella kävi varmaan mielessä, että jaksaakohan kädettömät genet vielä taistella. Oli kyllä itelläkin mieli hieman maassa, niin kuin kaikilla. "taasko tätä samaa shittiä" oli varmaan yleisin kysymys jonka jokainen sano ittelleen. No ehkä tuo huono alku sai muut joukkueet ajattelemaan sitten meitä ns. helppoina vastustajina ja sen takia yllätimme pikkuhiljaa voitoilla.

Jos kysyn tässä vaiheessa kysymyksen, että mitkä joukkueet hallittee 1. ja 2. sijat voittoputkissa niin ei ehkä moni olis heti ajatellutkaan, että me olemme toisena (hamburgerit tietenki ekana). Lisäksi vähän yllätyin itsekin kun huomasin, että teimme runkosarjassa eniten maaleja. No ei kerskuilla niillä sen enempää, mutta mukavaa on joskus maiskutella kun jossakin edes onnistuu.

Tähän lehtitiedotteeseen ollaan pyritty poimimaan tunnelmia pelaajilta ja muutama sana niistä on siis luvassa.

Kikan vine:

Saavuin siirtorajalla tähän väsyneeseen ja elämään kyllästyneeseen joukkueeseen täynnä beginner-tason pelaajia (+Taetto). Siitä eteenpäin suunta onkin ollut vain ylöspäin, kuten kaikki tiedämme, voitosta toiseen ja aina pleijreihin asti. Eikä se siihen tule jäämään, mestaruus tulee ja siitä voi lyödä pantiksi vaikka Ropsukan pään.

Joukkue on täynnä oululaisia janttereita, joiden puheesta ei kyllä saa selvää yksikään keskiverto satakuntalainen, mutta kentällä kaikki ovat onneksi tanssineet samaa tangoa. Joukkueen salaista asetta Taettoa on säästelty loppukausi, mutta vielä tulee aika kun peto päästetään häkistään ja silloin ei ole kellään vastustajalla hauskaa.

Oma maalitili on myös nollilla, joka on silkkaa hämäystä, jotta pleijareissa saisin rauhan iskeä viivapommeja sisään (osa syy on toki joukkueen väsynein triplaaja Karjis, jolta kiekko ei irtoa lavasta edes onessa). Mut hyvil fiiliksil pleijareihi ja pytty kotii Ompen laulujen ja huonoimpien läppien
siivittämänä!!!!!!!

Taetto, better than sex!

ufc:n tarinatuokio

Kaudella 1/12 pelasin ensimmäistä kertaa Generationissa. Oli aika vaikeeta sopeutua Grawin yliasialliseen joukkueeseen. Aika nopeesti sukset menikin ristiin ja lähin omille teilleni.

Vierähti kuukausi jos toinenkin ja alkoi tulla ikävä, ei oikein tuntunut löytyvän oikeata joukkuetta ja Attackin kokoaminen Suomiliigaan kaatui alta aikayksikön. Ei muuta ku noottia Grawille ja täällä ollaan taas.

Joukkueen perusrunko ei juurikaan ole muuttunut viimekaudesta. Tutut naamat ja hyvin pääsi takas porukkaan sisään. Ensimmäisen pelini sain pelata vasta 4 pelatun (lue hävityn) ottelun jälkeen. Lisäks joukkueessa oli pientä pulaa alimmista puolustajista, joten jonkun oli uhrauduttava sinnekin menemään. Kun Taetto sanoo: "ufc ap, tae höök" niin ei siinä paljoa vastaan pysty laittamaan. Näin siis kävi.

Oma urakka alempana puolustajana, jota siis viimeksi olin pelannut vuosia takaperin, alkoin maukkaasti kahdella tappiolla Hamburgeja vastaan. Kasassa oli siis kuudesta ensimmäisestä ottelusta 0 pistettä ja runkosarjan jumbosija.

Eihän me tästä lannistuttu. Oltiin oikeestaan jo totuttu oleen häntäpäässä. Ns. Hoki-liigan ikuinen häntäpään taistelija, joka ei vain osannut voittaa pelejään.

Pienien palaverien jälkeen saatiin se ensimmäinen voitto kaivettua ja avattua pistetili! Siitähän se ajatus sitten lähti. Pisteitä ropisi peli toisen jälkeen ja joukkueita jäi taakse sarjataulukossa.

Pikkuhiljaa kaikilla alko herään toiveet poffeista. Eihän kukaan sitä uskaltanu ääneen sanoa, mutta kaikilla tais sellanen pieni kutina olla pääkopan sisällä että jospa sittenkin. Neljäs kausi liigassa, ja ensimmäistä kertaa poffeissa. Pelejä voitettiin joukkuepelillä, ratkasijoita löyty joka osastolta. Kaiken huipuks saatiin kiekkoliigasta muutama vahvistus kun Getafessa ei asiat menny iha niinku piti ja Blues Brothers kaatu. Puolustuspäähän tuli näin ollen Huima ja kikka. Ja sitten alko riemu.

kikka - tää maailman suurisuisin porilainen on tuonu niin paljon pirteyttä meidän peliin. Tai no en tiedä pelistä, mutta ainakin tiimchattiin… Onneks kaverin peliesitykset kentällä on riittäny tuomaan pisteitä riittävästi joukkueelle.

Vahvan loppukauden myötä päästiin kuin päästiinkin poffeihin. Viimesestä 17 pelistä hävittiin vaan 4, ja siihen vielä luovutusvoitto Vladeilta. Viimesten 18 pelin saldo on siis 4 tappiota - 5 tasuria - 9 voittoa! Ei olla siis mikään heittopussi joka pääsi viimesten pelien pelaamattomuuden takia poffeihin. Eiköhän me saada jotain kivaa ylläriä järjestettyä tonne loppukauteen.. ;)

ps. Taetto oli siksi niin useasti tässä lehtarissa esillä, kun hän on joukkueen kuumin ja tavoitetuin kolli ;)

Anteeksi jos lehtari oli turhan pitkästyttävä/tylsä, ei voi grawin mielikuvituksella enempää saaha aikaan. Näihin kuviin ja tunnelmiin jääkäämme, tsemiä kaikille!
t. genen poppoo