Superliiga

Lumi narisee jalkojen alla ja Siperian kylmä tuuli puhaltaa harjoitushallin ulkopuolella. Hallin käytävät ovat tyhjillään ja pukukopista kuuluu vain enää muutaman kaikkensa antaneen pelaajan karheat äänet: ”Vi**u ku ei tee onestakaan. Tää puolustus vuotaa ku seula. Mont pelii pitää viel pelata? VI**U MITÄ PAS*AA. Millon tämä kärsimys on ohi? Tees tai kick!”.

Turhautuminen on käsin kosketeltavaa ja joukkueen henkinen jaksaminen on ajautunut sielun sekä mielen pimeimpiin nurkkiin. Kuka johdattaa täältä pois jos ei itse siihen kykene? Pelaajien iPodeista kuunnellaan viimeisintä 2. divarin A-lohkon jaksokatsausta joukkueen osalta (Kiitos Firmi, murra, set ja Savior <3): ”Tuntuu hassulta nähdä ne pitämässä tuolla häntäpäätä. En usko playoff-paikkaan tältä joukkueelta kyllä. Ens kaudella uudet kujeet.”

Kausi on ollut joukkueelta rämpimistä ja katseet on jo asetettu tulevaan. Pukukoppiin kantautuu kuitenkin kova pamahtava ääni. Onko halliin murtauduttu? Yritetäänkö joukkueen virkistyskassasta viedä viimeisetkin pelimerkit? Ei kai taas vilzulla piikannu? Henkeä salpaava, jäinen tuuli läväyttää pukukopin oven auki. Hallin käytävältä kuuluu askelia, mutta ei pysty erottamaan kuinka monen ihmisen askeleet. Onko kyseessä edes ihmiset? Tumma varjo, lähes siluettimainen muoto lähenee kohti pukukopin ovea. Se on raamikas ja pelottava, mutta omalla tapaa elegantti. Tämä olento saapuu oven suulle. Hänestä huokuu suorastaan jumalallinen sädekehä, joka uhkuu itsevarmuutta ja päättäväisyyttä. Hän on selin muihin pelaajiin, mutta hänen selästään pystyy tunnistamaan pelipaidan kuvioinnin. Alaosassa lukee Sabres ja yläosassa lukee liekehtivin kirjaimin tämän pelastajan nimi:

Hän on
tuuraaja
 
(Ehkä kans pari muut vahvistusta, mut kiitos tuuraaja a.ka. turha a.k.a. Kankea <3
Sabres ei luovuta. Nothing is over.)