Jooh, eli tässä ois tarkotus jollain keinolla purkittaa menneet sekunnit,tunnit, päivät,kuukaudet ja vuodet. Kerronpa teille tarinan ystävyydestä, intohimosta ja periksiantamattomuudesta.

Olipa kerran poika, jolla oli unelma. Unelma oli sen verran vaikea, että sitä ei pystynyt yksin toteuttamaan. Hän tarvitsi siihen todellisia ystäviä, joilla on päämäärä niin ylä- kuin alamäissäkin.

Pitkän tien kuljettuaan ja monia kokemuksia rikkaampana, poika oppi uusia asioita, hänen arvomaailmansa muuttui ja löysi kuin löysikin tarvitsemansa todelliset ystävät tähän tehtävään. Ei ollut väliä, oliko ystävä Oulusta, Tampereelta tai Helsingistä. Ei ollut väliä, vaikka ihmiset solvasivat ja muodostivat ennakkokäsityksiä poikaa ja pojan unelmaa kohtaan.

Kaikki ystävykset olivat samalla viivalla ja tekivät kaikkensa saavuttaaksen pojan unelman. Pojan unelmasta muodostui ajan varrella kaikkien yhteinen. He puhalsivat yhteen hiileen, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Virheitäkin he tekivät ja paljon. He kokivat "takapakkeja" ja ajoittain ylämäkiä toisensa perään, mutta edelleen ystävyys säilyi ja päämäärä "Unelman saavuttaminen" jatkoi etenemistään. Monista esteistä huolimatta, monista virheistä huolimatta.

Monet kerrat ystävykset meinasivat kadottaa tai unohtaa matkansa tarkoituksen. Kuitenkin jokatapauksessa, heillä oli toisensa,ystävyys ja periksiantamattomuus puolellaan. Heillä oli paljon yhteistä: Tietenkin tämä kyseinen unelma ja päämäärä, yhtä huonot vitsit, yhteinen historia menneeltä taipaleelta sekä ystävyys. Kaikki kuitenkin tiesivät, että jonain päivänä se unelma joko saavutetaan tai ei saavuteta, mitään ei voi jahdata ikuisesti. Jonain päivänä kaikki tämä loppuisi, mutta kuitenkin se kuuluisa ystävyys säilyisi.

Matkallaan kuitenkin ystävykset saavuttivat paljon muutakin kuin vain pojan unelman. He oppivat ymmärtämään, kuuntelemaan ja tukemaan toisiaan tavalla, jota ei voi sanoin kuvailla. He olivat yhtä!

Tänään 11.4 2010 on se päivä, jolloin kaikki tämä on takana ja olen teille kertomassa tätä tarinaa. Tarinaa josta muodostui totta.

General kiittää wahlia yhteisistä hetkistä matkalla tähän unelmaan ja jos nyt eritoten pitää joitain henkilöitä kiittää, kiittäisin Generalin pelaajia(karvakulleja), wahlin johtokuntaa eli crapsia ja hienoja kanssakilpailijoita! Kaikki olivat tavalla tai toisella matkassa mukana, halusivatpa sitä jotkut tai ei. Loppuen lopuksi kun ajattelee, on surullista, että kaikki päättyy joskus. Mutta ajat muuttuvat,ajatukset muuttuvat ja elämä jatkaa silti kulkuaan.eikös?

General vaikenee, ehkä joskus- ehkä ei.